Kiitos kaikista yhteydenotoista ja kommenteista. Kaikkiin en ole valitettavasti ehtinyt vielä vastata.
Koulujen lopettaminen ei ole koskaan helppoa. Olen kyseenalaistanut monta asiaa Tuomelan koulun lakkauttamisen suhteen ja kyseenalaistan tietyt asiat vieläkin mm. koulukohtaiset oppilasmääräennusteet (joita ei ole). Haluaisin, että tehdään kattava kouluverkkoarvio, johon lisättäisiin myös koulujen kuntoarviot ja korjaustarpeet, aikataulut ja arvioidut budjetit. Olen huolissani Pähkinärinteen koulun riittävyydestä.
Lähtökohtana täytyy kuitenkin olla se, että kaupungin virkamiehet tekevät työtään virkavastuulla ja heillä on asiantuntemusta. Emme voi sitä aina kyseenalaistaa. He näkevät koko kaupungin kokonaisuuden, me vain pienen osan siitä, minäkin sen oman lounaisen kulmani. En kuulu opetuslautakuntaan (opla) ja saattaa olla, että tiedossani eivät ole kaikki ne asiat, joista oplan jäsenet tietävät.
Omasta mielestäni lähtökohtana pitäisi olla se, että sivistystoimesta ei säästetä. Mutta, jos on sovittu ja sitouduttu siihen, että kaikkien toimialojen on säästettävä, niin silloin säästetään mieluummin muusta kuin suoranaisesta opetuksesta. Talousarviossa on monia huolestuttavia kohtia, jotka koskevat lukiota ja ammatillista opetusta, esimerkiksi: ”Lukiokoulutuksessa jatketaan kurssien vähentämistä ja ammatillisissa koulutuksessa aloittavien opiskelijoiden ryhmäkokoja suurennetaan ja opetusryhmiä yhdistetään sekä työssäoppimisen resursseja vähennetään”.
Uskokaa tai älkää, niin haluaisin alueen valtuutettuna kannattaa ilman muuta kaikkea hyvää, sehän olisi minulle itsellenikin helpointa, mutta nyt on pakko katsoa kokonaisuutta. Mutta koskaan ei kannata toivoaan menettää. Mikään ei ole vielä poissuljettua. Vaihtoehtoja kannattaa miettiä ja ehdottaa. Vasta valtuusto tekee ihan lopulliset päätökset kuukauden kuluttua.
Olen pohtinut monia vaihtoehtoja. Vastaukset eivät ole yksiselitteisiä. Ryhmäkuriakin tarvitaan, ei se ole kirosana. Silloin ryhmän vain pitää ennen päätöksiään keskustella asiat perusteellisesti läpi, jotta jokainen ymmärtää perustelut päätökselle. Suurin osa puolueista on sitoutunut viime vaalikauden lopussa (vanha valtuusto) talous- ja velkaohjelman toteuttamiseen ja se päätös sitoo myös meitä uusia valtuutettuja. Ymmärrettävää, muutoinhan millään ei olisi mitään jatkumoa vaan asiat menisivät aina niiden mukaan, jotka huutaisivat lujimpaa. Jos jotakin yhdessä sovittua muutetaan, niin se on muutettava yhdessä sopien.
Myöhemmin lisää.
Opetuslautakunnan päätös 15.10.2013: