Voitontavoittelua koulutuksen kustannuksella

28.11. 2021

Yhä useampi oppilaitos on osakeyhtiö, mikä mahdollistaa voiton tavoittelun opetuksen kustannuksella.

OAJ:n valtuusto kannatti kokouksessaan aloitettani, jossa esitin, että selvittäisiin osakeyhtiölain toimivuutta kasvatus- ja koulutusalalla. Näkökulmina selvityksessä pitäisi olla voitontavoittelun kieltäminen ja julkisuuslain periaatteiden toteutuminen.

Lain mukaan ammattikorkeakoulun päätehtävänä on antaa opetusta ja tukea opiskelijan ammatillista kasvua. Lisäksi tehtävänä on harjoittaa muun muassa soveltavaa tutkimustoimintaa.

Lain mukaan tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa. Mikäli voittoa kuitenkin kertyy, on se käytettävä ammattikorkeakoulutoiminnan kehittämiseen.

Osakeyhtiömuotoisilla amkeilla, joita kaikki amkit nykyisin ovat, on kuitenkin suuri kiusaus käyttäytyä kuin normaali osakeyhtiö, joiden toiminnan tarkoituksena onkin tuottaa voittoa.

Avoimuus ja toiminnan julkisuus eivät amkeissa toteudu, vaikka kyseessä on pääsääntöisesti verorahoilla toimiva koulutusorganisaatio.

On mahdollista, että vaikka voittoa ei pitäisi tavoitella, niin sitä kuitenkin tavoitellaan – yleensä opetuksen kustannuksella.

Vuosien myötä taseeseen on saattanut kertyä kymmeniä miljoonia euroja pahan päivän varalle. Ja kun paha päivä tulee, rahoja ei käytetäkään, vaan kiristetään opetuksesta ja ohjauksesta.

Osakeyhtiön sisälle perustetaan uusia yhtiöitä ja harjoitetaan tuottavaa sijoitustoimintaa, vaikka rahat pitäisi käyttää päätehtävään.

Tällainen toiminta ei ole lain mukaista. Siksi on syytä tutkia, toimiiko osakeyhtiölaki kasvatus- ja koulutusalalla. Vai onko syytä saada lainsäädäntöön uusi yritysmuoto, koulutusalan osakeyhtiö, jonka tarkoituksena ei olisi voiton tavoittelu ja johon sovellettaisiin julkisuuslakia?

Kirjoitukseni Helsingin Sanomissa 26.11.2021

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista