Eilen illalla oli aluevaltuuston kokous, tämän vuoden ensimmäinen ja koko valtuustokauden kolmanneksi viimeinen. Seuraava kokous on 31.3. ja valtuustokauden viimeinen 19.5.
Olen yrittänyt erityisen aktiivisesti edistää ja paimentaa hyvinvointialueen ja kaupungin välistä yhteistyötä. Sen on sujuttava, sillä meillä on yhteiset asukkaat, joiden hyvinvoinnista olemme vastuussa.
Eilen oli käsittelyssä valtuustoaloitteeni Myyrmäen viihtyisyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi. Aloite varastikin suurimman osan illasta ja innoitti valtuutetut aktiiviseen keskusteluun. Linkki aloitteeseen ja aluehallituksen vastukseen: Hyvinvointialueen viranhaltijoiden vastaus valtuustoaloitteeseeni Myyrmäen viihtyisyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi – Ulla Kaukola
Olin pettynyt aloitevastaukseen. Pyysin konkreettisia toimia Myyrmäen viihtyisyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi, mutta sain ylätason puhetta. Hienoa oli, että muutkin olivat samaa mieltä ja valtuustoryhmät päätyivät lopulta yhteiseen pöytäkirjalausumaan:
”Vantaan suuralueet ovat hyvin erilaisia eikä paikallisia ongelmia voi ratkaista samalla tavalla koko kaupungin alueella. Hyvinvointialueen ja Vantaan pitää kyetä yhdessä löytämään konkreettisia ratkaisuja Myyrmäen turvallisuuden ja viihtyisyyden lisäämiseksi tämän valtuustokauden aikana. Esitys pitää tuoda valtuuston käsiteltäväksi.
Edellytämme hyvinvointialueen tiivistävän yhteistyötä turvallisuuden vahvistamiseksi myös Keravan kaupungin kanssa.”
Linkistä voit kuunnella puheeni valtuustossa: https://youtu.be/RNBlHjWCqNQ