Sain työnantajani, Laurea-ammattikorkeakoulun, hakemana tasavallan presidentin myöntämän Suomen leijonan ansioristin itsenäisyyspäivänä 6.12.2015.
Melkein upeampaa kuin saada kunniamerkki, oli mahdollisuus pitää kiitos- ja juhlapuhe lähes 500:lle hengelle.
Arvoisa juhlaväki, hyvät laurealaiset
Kiitän meidän kaikkien puolesta saamistamme kunniamerkeistä. Tämä on poikkeuksellisen suuri kiitos tekemästämme työstä.
Kunniamerkkejä ei anneta aseman eikä palveluvuosien perusteella, vaan henkilökohtaisten ansioiden, jotka on saavuttanut joko ammattialallaan tai yhteiskunnallisissa tehtävissä. On arvostettavaa, että Laurea-yhteisö hakee tällaisia tunnustuksia – ei vain johtotehtävissä oleville, vaan koko organisaation tasolla.
Omiin meriitteihinsä suhtautuu usein kriittisesti. Hyvä niin. Onkin välillä terveellistä pohtia itseään, tekemisiään ja aikaansaannoksiaan.
Olen pitkään opettanut ainetta, joka ehkä monen täälläkin istuvan mielestä on jäänne menneisyydestä – ruotsin kieltä ja viestintää. Mutta en ole koskaan ajatellut opettavani vain ruotsin kieltä, vaan ennemminkin motivointia, itsensä voittamista, oikeaa asennetta ja periksi antamattomuutta. Siinä ohessa muun muassa aitoja työelämätilanteita, kielimentorointia, kansainvälistä osaamista ja monikielistä vuorovaikutusta. Kun opiskelija selviää ruotsin kielen opinnoistaan ja tekee sen ilolla ja lisää haluten, voin taata, että hän selviää monesta muustakin elämänsä varrelle tulevasta vaikeudesta ja vastuksesta.
Opettajan ja ohjaajan, koko oppilaitoksen tärkein tehtävä on kannustaa ja motivoida, auttaa opiskelijaa löytämään vahvuutensa ja oppimisen ilo – uteliaisuus. Ohjaajan ja oppilaitoksen on oltava terveellä tavalla vaativa – ei pidä päästää ketään liian helpolla. Osaamisen laadusta kannattaa pitää kiinni. Jotkut asia-asiat voi oppia nopeastikin verkon välityksellä, mutta osaaminen, uudet ajatukset ja innovaatiot syntyvät vasta ihmisten kohdatessa ja jakaessa osaamistaan, kokemuksiaan ja mielipiteitään.
Etlan arvion mukaan kolmasosa Suomen ammateista katoaa vuoteen 2030 mennessä. Niihin ammatteihin, jotka säilyvät liittyy intuitio, luovuus ja keksiminen. Ihminen voittaa luovuutta ja innovointia vaativissa tehtävissä koneen myös vuonna 2030. Vaikka tekoäly kehittyy, kone ei kykene aidon itsenäiseen ajatteluun.
Koulutusala on tilanteessa, jossa se joutuu muuttumaan taloudellisen pakon edessä. Digitalisaatio ja robotisaatio tulevat tai ovat jo tulleet – halusimme tai emme. Mutta kone tuskin kykenee kaikessa korvaamaan ihmistä, esimerkiksi robotti opettajaa, sillä ihminen motivoituu ja oppii parhaiten, kun häntä kannustaa ja ohjaa toinen ihminen. Vaikka opetus muuttuu teknologian myötä, niin opetusalan ammatit ovat turvattujen ammattien kärjessä. Ihminen on koneeseen verrattuna ylivoimainen viestijä myös vuonna 2030.
Olen OAJ:n valtuutettuna, Laurean hallituksen jäsenenä, Vantaan kaupunginvaltuutettuna ja itse opetustyötä tekevänä saanut mahdollisuuden katsoa koko koulutuksen kaarta aina varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Useat meistä ovat pitkään työskennelleet ammattikorkeakoulussa. Siitä huolimatta emme saa kapeakatseisesti tuijottaa pelkkää ammattikorkeakoulukenttää. Mikäli maassamme hoidetaan hyvin varhaiskasvatus ja perusopetus, niin sitä valmiimpia ja innostuneempia opiskelijoita mekin saamme. Laadukas pohjatyö on tärkeää – myös oppilaitoksen sisällä.
Koulutuksesta on säästetty jo satoja miljoonia. Itse kukin on joutunut pohtimaan, pitääkö koulutusta arvioida vain tehokkaana tapana tuottaa työntekijöitä eli veronmaksajia yritysten palvelukseen vai onko koulutuksella myös jotain sivistyksellistä arvoa sekä yksilölle että yhteisölle? Minun mielestäni koulutus on aineetonta pääomaa, jolla selviää myös vaikeista ajoista ja jonka avulla voi rakentaa uutta tulevaisuutta.
Kiitän vielä kerran kaikkien kunniamerkkien saajien puolesta ja toivotan teille kaikille oppimisen iloa, herkullista joululounasta ja levollista joulun odotusta. Kiitos.
Suomen leijonan ansioristi ja saaja
