Arvoisa puheenjohtaja,
Tässä budjettiesityksessä on monia hyviä asioita, mutta nostan esille erityisesti yhden, nimittäin kouluruokailun, jonka merkityksestä myös nuorisovaltuutetut ovat puhuneet, heille suuri kiitos siitä.
Valitettavasti on käynyt niin, että Vantaan satsaus euromääräisesti kouluruokaan on vähitellen päässyt tippumaan. Koko maan keskihinta kouluruoalle oli vuonna 2021 2,92 euroa. Vantaalla 1,77 senttiä. Vantaa oli selvästi myös kuuden suurimman kaupungin keskiarvon alapuolella.
Kaupunginjohtajan pohjaesityksessä oli mukana 12 %:n korotus ateriahintoihin (1,4 miljoonaa), joka kattaa hintojen nousupaineet – kiitos siitä – sekä lähes 300 000 euroa ruokailun ilmastovastuullisuuden kehittämiseen.
SDP:n aloitteesta Vantaa satsaa ensi vuonna 400 000 euroa lisää ruoan raaka-ainekustannuksiin. Tavoitteemme on, että myös seuraavina neljänä vuotena satsaisimme sen verran lisää rahaa, että pääsisimme kuuden suurimman kaupungin keskiarvoon. Ei kouluissa jatkossakaan lohta ja sisäfilettä tarjota, mutta toivottavasti olisi enemmän rahaa laadukkaiden raaka-aineiden hankkimiseen. Kouluruoan tulisi kuitenkin kattaa kolmannes oppilaan energiansaannista.
Mutta kouluruoassa on kyllä kyse muustakin kuin rahasta, nimittäin arvostuksesta. Helsingin Sanomissa oli marraskuun alussa juttu Vantaan kouluruoasta. Koulussa tarjottu kurpitsakeitto ei kelvannut, vaan haastatellut nuoret olivat menneet kauppaan ostamaan lihiksiä, energiajuomaa ja patonkia. Tämä jäi erityisesti mieleeni, koska olin juuri itse valmistanut kurpitsakeittoa ja mielestäni se oli erinomaista sesonginmukaista ruokaa.
Esitimme SDP:n ryhmänä sitä, että Vantaa käynnistäisi kouluruoan arvostus -hankkeen. Niin nyt tehdäänkin. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kouluruokailun merkitystä, nostaa kiinnostusta nauttia kouluruoka, kehittää reseptiikkaa ja palautejärjestelmiä yhdessä käyttäjien kanssa. Lisäksi huomioidaan monikulttuurinen ruokaperintömme, kun kouluruokaa kehitetään. Hankkeessa kartoitetaan koulukohtaiset syyt miksi kouluruoka jää nauttimatta sekä seurataan ruokailuasteen kehittymistä. Odotan tältä hankkeelta paljon ja toivon myös nuorisovaltuuston aktiivisesti osallistuvan kouluruoan arvostus-hankkeeseen. Kiitos.