Puhe talousarviokokouksessa 18.11.2013

18.11. 2013

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja kotikatsomo, nyt kun olemme siirtyneet suorien nettilähetysten aikaan.

Meillä on käynnissä vuoden tärkein kokous. Viimeaikaisten tapahtumien perusteella pystyi arvaamaan, että sivistystoimen säästöt tulevat olemaan illan kuuma puheenaihe. Uutena valtuutettuna olisin mielelläni viettänyt kuherrusvuoden ja totutellut asioihin ja ihmisiin. Mutta kaikenlaisesta kuherruksesta on tämä vuosi, etenkin tämä syksy ollut kaukana. Ei ole helppo tilanne, kun uuden valtuutetun omalta lähialueelta esitetään koulu lakkautettavaksi.

Vantaa on laaja kaupunki. On ymmärrettävää, että kuntalainen katsoo asioita oman kaupunginosansa kannalta. Moni Linnaisissa asuva ei ole milloinkaan käynyt Korsossa tai Hakunilassa asuva Askistossa. Kun tulee valituksi valtuustoon kaikkien kuntalaisten edustajaksi, on kuitenkin opittava katsomaan koko kaupungin etua, ei pelkästään oman kulmakuntansa tai yhden pienen ryhmän.  Kaupunki on kokonaisuus ja kaupungilla on omat tehtävänsä, joista huolehtimiseen rahojen pitäisi riittää. On hoidettava paitsi perusopetus, myös vanhukset, tiet, rakennukset ja paljon muuta. Kuntalainen ei tee mitään sellaisella valtuutetulla, jonka mielipiteet vaihtelevat kulloisenkin tuulen suunnan mukaan. On otettava asioista selvää ja muodostettava oma mielipiteensä ja myös kyettävä puolustamaan sitä ja olemaan johdonmukainen. Ei demokratia voi toimia niin, että sen tahto voittaa, joka huutaa kovimpaan. Minullakin kesti tovi, että hyväksyin sen, että edellisen valtuuston päätös talous- ja velkaohjelmasta sitoo myös minua. Yhteisten asioiden päättämisestä ei tule mitään, jos jatkuvasti aloitamme kaiken alusta. Pitää olla jatkumo.

Nyt tilanne on se, että kaikki kaupungin toimialat ovat sitoutuneet säästämään. Sivistystoimen ehdotus kahden koulun lakkauttamisesta on raju, mutta parempi kuin ehdotus koulunkäyntiavustajien vähentämisestä. Säästämme tehostamalla tilankäyttöä. Näin on mahdollista luopua kahdesta koulusta ja säästää tulevaisuudessa kahden koulun rakentamiskustannukset.

Toivon kyllä sitä, että kaupunki tehostaa Vantaan maapoliittisen ohjelman mukaisesti tarpeettoman omaisuuden myyntiä.

Vantaalla on monia asioita, jotka ovat hyvin, mutta joista puhuminen unohdetaan.

Meillä on paljon työpaikkoja ja kaupunkimme on houkutteleva paikka yrityksille: lentokenttä on lähellä ja meillä on toimivat liikenneväylät: pian korjattu kehä 3 ja kohta toiminnassa oleva uusi kehärata. Hallituksen päätöksellä pääomitetaan Finaviaa, mikä laukaisee lähes miljardin investoinnit ja mahdollistaa Helsinki-Vantaan lentokentän laajentamisen.  Hanke tuo Vantaalle lisää työpaikkoja ja työ tuo meille verotuloja, joilla hoidetaan vanhukset ja koulutetaan lapset. Joulukuussa valtuustolle esitellään elinvoimaohjelma, jolta odotan paljon. Vantaa on tulevaisuuden kaupunki, mutta se edellyttää, että nyt kykenemme pitämään kustannukset kurissa.

Tags

2 Responses to “Puhe talousarviokokouksessa 18.11.2013”

  1. Sirpa Kauppinen

    Hei Ulla!

    Kiitos hyvästä puheesta. Haasteena on se, että laskennalliset 400 000 euron säästöt, jotka syntyvät kahden koulun lakkauttamsiesta muutaman vuoden jälkeen, ovat kustannuksia pienemmät. Lakkautuksista aiheutuvia kustannuksia ei ole selvitetty, mutta pelkästään remontit luokkahuoneissa, kouluteiden kunnostus ovat huomattavasti suurempia summia. Totteja pitää myydä, mutta ei juuri koulujen alta. SE on liian kallista.

    Lasten terveyttä ei saa vaarantaa. Se, että kosteusvaurioiset koulut tulee kunnostaa, on eri asia, mutta ei aivan: Koulujen lakkautukset tuovat investointitarpeita, jotka syövät mahdollisuuksia sisäilmaa parantaviin investoida kouluremontteihin.

    Jaksamista eteenpäin kuntalaisten asioiden ajamisessa. Se ei ole aina helppoa.

    Vastaa
  2. Paula Kukkonen

    Terveisiä Ullalle ja muillekin demareille,

    Tärkein asiani ensin:
    Olen pettynyt valtuuston äänestyspäätökseen lakkauttaa Tuomelan ja Hevoshaan koulut. Olen pettynyt demari- ja kokoomusvaltuutettujen ”vellihousuiluun” ja vaalilupausten pettämiseen (poikkeuksena kuitenkin kokoomuksen Lasse Norres ja Raija Virta).

    Kysyinkin itseltäni: Miksi meidän kuntalaisten pitäisi äänestää kokoomuksen ja demareiden ehdokkaita, kun ”johto” sanelee heille kuitenkin äänestyskäyttäytymisen säännöt. Kuntalaisten mielipiteille ei anneta arvoa.

    Pohdintani tulos: Ei pidäkään äänestää ”puoluetta”, vaan henkilöä, joka oikeasti ajaa asioitasi. Vaan mistä sen tunnistaa, jos vaalilupauksiin ei voi luottaa?

    Kaikki nämä vuosikymmenet olen ollut ”uskossa” että kansalaisen tulee äänestää henkilöä,
    – jolla on sama arvopohja kuin itselläsi
    – joka ajaa asuinpaikkasi tärkeitä asioita
    – olen ollut puolueuskollinen demareille koko äänestysikäni
    – en ole kyseenalaistanut äänestämäni puolueeni toimintaa

    Vaan Ullapa antoi vastauksen tähänkin: ”On ymmärrettävää, että kuntalainen katsoo asioita oman kaupunginosansa kannalta. Moni Linnaisissa asuva ei ole milloinkaan käynyt Korsossa tai Hakunilassa asuva Askistossa. Kun tulee valituksi valtuustoon kaikkien kuntalaisten edustajaksi, on kuitenkin opittava katsomaan koko kaupungin etua, ei pelkästään oman kulmakuntansa tai yhden pienen ryhmän.

    Olen oppinut politiikan pelisäännöistä paljon seurattuani Pro Tuomelan taistelua koulunsa puolesta. Viimeistä lukua siitä ei ole vielä kirjoitettu ja mielenkiinnolla seuraan, miten asia tästä etenee. Mitä kaikkea kähmintää ja suunnitelmia on tehty lopetettavien koulujen varalle. Myös Vantaa-kanavan livelähetyksiä tulen seuraamaan. On hyvä asia kansalaisten kannalta, että läpinäkyvyyttä saadaan lisää ja kansalaisten kiinnostus yhteisiin asioihin lisääntyy. Tämä koulujen lopettamis-farssi on ollut hyvä opetus. Äänestyskäyttäytymiseni ja yhteisten asioiden seuraaminen (politiikka) tulee muuttumaan. Mielipiteitä ei kannata pitää vakan alla – antaa palaa ja kannattaa käyttää kaikenlaisia medioita hyväkseen asiansa puolesta.

    Vastaa

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista