Osavuosikatsaus 1.1.2024 – 30.4.2024

19.06. 2024

Vantaan valtuustossa oli 17.6. käsittelyssä vuoden 2024 ensimmäinen osavuosikatsaus. Kiinnitän huomiota erityisesti yhteen asiaan – rakentamisen lamaan – joka vaikuttaa moneen muuhun asiaan.

Puheenvuoroni myös YouTubessa.

Rakentamisen lamaantuminen on Vantaalle vakava asia, koska se vaikuttaa niin moneen muuhun asiaan. Sillä on vaikutusta työllisyyteen ja jopa väestönkehitykseen. Tammi-maaliskuussa 2024 myönnettiin rakentamislupa vain 58 asunnolle, kun niitä vuosi aiemmin myönnettiin 434 asunnolle ja vuonna 2021 jopa 945 asunnolle. Ei rakentamisen pitäisi heitellä näin paljon.

Korona sai ihmiset muuttamaan pois kaupungeista, mutta kehitys on kääntynyt. Ihmiset muuttavat jälleen takaisin suuriin kaupunkeihin, joissa tarvitaan asuntoja ja erityisesti edullisia asuntoja. Onkin perin merkillistä, että maan hallitus on lakkauttamassa mm. asumisoikeusasuntojen rakentamisen. Hyväksyimme vuosi sitten valtuustossa Vantaan ratikan rakentamisen. Toivoisin maan hallituksen ja hallituspuolueiden vantaalaisten kuntapäättäjien nyt kaikin tavoin edistävän sitä, että Vantaan ratikan rakentaminen lähtee liikkeelle mahdollisimman nopeasti. Se toisi työtä yrityksille ja asukkaille ja olisi kaikin tavoin positiivinen sysäys Vantaan elinvoimalle.

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista