Hallitus nosti opintotuen tulorajoja pysyvästi. Opiskelijat voivat nyt entistä paremmin käydä töissä opintojensa ohella. Loistavaa, vai ei kuitenkaan?
Tarja Tuononen tutki väitöksessään (2019) Helsingin yliopistosta valmistuneita ja heidän työelämävalmiuksiaan ja työllistymistään. Tuonosen mukaan kohtuullinen määrä työtä – alle 20 tuntia viikossa – ei hidastanut opintojen etenemistä. Ainoastaan kokopäiväinen työssäkäynti hidasti opintoja.
–Hieman yllättäen ne opiskelijat, jotka eivät tehneet lainkaan töitä eivät eronneet opintopistekertymissä opiskelijoista, jotka työskentelivät alle 20 tuntia tuntia viikossa, Tuononen kertoo.
Oma kokemukseni opettajana vahvistaa tätä tutkimustulosta. Maltillinen työssäkäynti voi aikatauluttaa opintoja ja tehostaa opiskelijan ajankäyttöä. Mutta.
Liian moni, erityisesti nuori opiskelija, antaa työnteolle enemmän kuin pikkusormensa ja opiskelu alkaa kärsiä: luentojen ajat eivät sovikaan, koska juuri silloin on töitä. Ryhmätöiden tekemiseen ei riitäkään aikaa. Yksilötyötkin jäävät palauttamatta, koska pitikin hoitaa vielä yksi työvuoro. Palkan tuoma elintason nousu houkuttelee enemmän kuin osaamisen kehittäminen. Riittää, että selviää rimaa hipoen. Lopputuloksena voi olla, että on tutkinto, mutta ei osaamista. Ja sitten jää jumiin töihin, jotka opiskeluaikana toivat rahaa, mutta eivät mahdollistakaan etenemistä.
Moni huutaa ratkaisuksi yhä yksilöllisempiä opintopolkuja. Idea on hieno, mutta toteuttaminen vaatii rahaa, enkä usko millään yliopistolla tai ammattikorkeakoululla sellaista rahamäärää olevan. Opettajat eivät ole yksityisopettajia.
Oman alan töiden tekeminen opiskeluaikana on varmasti ihan viisasta. Pulmana ovat ne, jotka tekevät opintojensa ohella ”hanttihommia” eli töitä, jotka eivät liity heidän opintoihinsa. Ongelmaksi työt koituvat, kun ne alkavat haitata opintoja ja opiskelija tyytyy suoriutumaan juuri ja juuri, vaikka hänellä saattaisi olla mahdollisuus paljon parempaan.
Korkeakoulujen rahoitus perustuu suoritettujen tutkintojen määrään. Korkeakoulujen on tuotettava tutkintoja, jotta saavat rahoitusta. Tutkintoja syntyy, kun päästetään kaikki rimaa hipovat tai riman alittaneetkin läpi. Laadusta ja osaamisesta viis.
Tämä on aivan karmea noidankehä. Kaksi vuotta sitten Helsingin yliopiston entinen kansleri Kari Raivio kirjoitti Helsingin Sanomissa erittäin tärkeästä aiheesta ”Suomen yliopistoja vaivaa keskinkertaisuus” (HS 4.3.2020). Vastasin hänelle Opettaja-lehdessä 12.3.2020. Lue linkeistä lisää.
