Haastateltavana Opettaja-lehden jutussa Valtuutettu puolustaa henkilöstöä (juttu avautuu, kun klikkaat alleviivattua kohtaa)
Koulutuksesta leikkaaminen sattuu
Vaikka en ole kuntatyöntekijä, olen perusopetuksen vahva puolustaja, Laurea-ammattikorkeakoulun lehtori Ulla Kaukola Vantaalta sanoo.
– Kaikilla lapsilla on oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet kouluttautumiseen. Vantaalla on monien muiden kuntien tapaan tiukka taloustilanne, mutta säästöjä on onneksi etsitty muulla tavoin kuin lomauttamalla.
Vantaa joutui kuitenkin lakkauttamaan kaksi koulua vuosi sitten. Kaukola on pahoillaan päätöksestä, mutta pitää tässä taloustilanteessa opetuksen sisältöasioita tilakysymyksiä tärkeämpänä.
– Mutta jos minä saisin yksin päättää, en säästäisi koulutuksesta lainkaan.
Peruskoulujen kunto ympäri Suomen huolettaa Kaukolaa, samoin opettajien jaksaminen ja oppilaiden eriarvoistuminen. Ammattikorkeakouluissa huolena on lakiuudistus, opettajien kelpoisuuksista pitää jatkossakin säätää laissa.
– Myös lähiopetusta on oltava riittävästi. Työelämätaitoja ei opita etänä eikä paperikoneita myydä verkossa. Opetuksen laadun ja sisällön on oltava ykkösasia.
Kaikilla kouluasteilla Kaukola korostaa oppimisen ilon merkitystä. Oma uteliaisuus ja elinikäisen oppimisen halu saivat hänet suorittamaan työn ohessa kauppatieteen kandidaatin tutkinnon Hankenilla.
– Omien kokemusten kautta on helpompi ymmärtää opiskelijoita.
Kaukola on ensimmäistä kauttaan sekä OAJ:n valtuustossa että Vantaan kaupunginvaltuustossa. Järjestön valtuustossa Kaukola edustaa ammatillisia opettajia, Vantaan valtuustossa hän on demariryhmässä.
Kaukola on jäsen myös Vantaan tarkastuslautakunnassa ja teknisessä lautakunnassa. Laureassa hän on liiketalouden lehtoreiden luottamusmies.
Laurea-ammattikorkeakoulu on osakeyhtiö. Sen suurimmat taustavoimat ovat Espoon ja Vantaan kaupungit, mutta kytky kuntatalouteen on toisenlainen kuin yleissivistävissä oppilaitoksissa.