OAJ:n valtuustovaalit – numero 53!

25.01. 2014

Olen ehdolla OAJ:n valtuustovaaleissa numerolla 53.

Asun Vantaalla ja olen työskennellyt Lohjalla vuodesta 1995, ensin Lohjan kauppaoppilaitoksessa 1995-2000 ja vuodesta 2000 eteenpäin Laurea-ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja kauppatieteiden kandidaatti. Työskentelen tällä hetkellä Lohjalla ja Otaniemessä ja olen liiketalouden alan luottamusmies Lohjalla, Hyvinkäällä ja Keravalla. Lisäksi olen Vantaan kaupunginvaltuutettu ja teknisen lautakunnan sekä tarkastuslautakunnan jäsen.

Sekä kauppaopettajat (SKO) että ammatilliset opettajat, mm. sosiaali- ja terveysalan opettajat (AO) kuuluvat OAJ:n ammatillisiin opettajiin (OAO). Muita alaryhmiä ovat YSI (yleissivistävän puolen opettajat), LTO (lastentarhanopettajat) ja YLL (yliopiston lehtorit).

Olen mukana vaaleissa, koska haluan erityisesti olla vaikuttamassa ammatillisen koulutuksen (sekä toinen aste että ammattikorkeakoulut) kehittämiseen ja OAO:n eli OAJ.n ammatillisten opettajien (mm. kauppaopettajien ja sosiaali- ja terveysalan opettajien) asioihin.

Olen kirjottanut paljon opetukseen liittyvistä asioista. Mielipiteitäni ja kirjoituksiani löydät parhaiten tältä nettisivuiltani, kun klikkaat oikealta kohdasta ”avainsanat” kohtaa opetus).

Vastaan mielelläni kysymyksiin ja kerron näkökannoistani.

Yhteyttä saa ottaa!

p. 041 5035175 tai ulla.kaukola[at]kolumbus.fi

Äänestä – jokainen ääni on tärkeä!

************************************

Tietoa vaaleista:

Valtuustovaalit 2014

OAJ:n valtuusto valitaan järjestövaaleissa neljäksi vuodeksi kerrallaan. Valtuuston edellinen toimikausi päättyy 2014 ja seuraavan valtuuston toimikausi on 2014-2018. Valtuustoon valitaan 150 valtuutettua.

Sähköinen ennakkoäänestys (huom! ei koske SKO:ta eli kauppa- ja kulttuuriopettajia)
12.2. – 23.2.2014

Varsinainen vaali
a) varsinaiset uurnavaalit työpaikoilla 24.-25.3.2014
b) sähköinen vaali 12. – 25.3.2014 (SKO:n jäsenillä vain tämä vaalivaihtoehto!)

Vaalin tulos
jukistetaan 28.3.2014 ja
vahvistetaan viimeistään 2.4.2014

 

 

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista