OAJ:n valtuustovaalit 2018 – ehdolla

05.02. 2018

Olen ehdolla jatkokaudelle OAJ:n valtuustovaaleissa numerolla 18.

Työskentelen Laurea-ammattikorkeakoulussa useissa toimipisteissä. Olen luottamusmies, Laurea-amk:n johtoryhmän jäsen, OAJ:n valtuutettu, Vantaan kaupunginvaltuutettu sekä opetuslautakunnan ja sisäilma-asianneuvottelukunnan varapuheenjohtaja. Asun Vantaalla. Koulutukseltani olen sekä ekonomie kandidat Hankenilta että filosofian maisteri Helsingin yliopistosta.

Puolustan koulutusta, sivistystä ja tasa-arvoista koulutusjärjestelmää varhaiskasvatuksesta yliopistoihin. Koulutuksen laadun on säilyttävä korkeana ja jatko-opintokelpoisuuden aitona mahdollisuutena kaikille.

Tarvitsemme OAJ:ssä tehokkaan edunvalvonnan, toimivan yhdistysrakenteen ja vähemmän työ- ja virkaehtosopimuksia. Meillä tulee olla nykyaikainen ja oikeudenmukainen palkkaus- ja työaikajärjestelmä. OAJ:n valtuustossa haluan olla vaikuttamassa paitsi ammatillista koulutusta että ammattikorkeakoulua koskeviin asioihin, niin myös toimimassa yleisesti koulutuksen ja sivistyksen puolesta.

Kirjoitan ja puhun aktiivisesti. Mielipiteitäni ja kirjoituksiani löydät nettisivuiltani, Twitteristä ja Facebookista.

Äänestä minua, jos arvostat aktiivista keskustelijaa, kirjoittajaa ja vaikuttajaa.

Yhteystietoni:

puhelin: 046 8567 807

sähköposti: ulla.kaukola@laurea.fi

kotisivu: www.ullakaukola.fi

facebook: https://www.facebook.com/UKKVantaanValtuustoon/

twitter: https://twitter.com/UllaKaukola

*************************************

Tietoa valtuustovaalista:

Äänioikeus vaaleissa on jokaisella 1.1.2018 jäsenenä olevalla ja jäsenmaksunsa maksaneella OAJ:n henkilöjäsenellä opiskelija- ja eläkeläisjäseniä lukuunottamatta.

Jokaisella on yksi ääni, jota ei voi valtakirjalla siirtää toiselle.

Äänestystapana on joko sähköinen ennakkoäänestys ja uurnavaali tai kokonaan sähköinen äänestys. Sähköinen äänestäminen tapahtuu OAJ:n jäsensivuilla joko henkilökohtaisilla pankkitunnisteilla tai erillisillä kertakäyttötunnisteilla.

Vaalien ajankohta
Sähköinen äänestys 19.2.–4.3.2018 + uurnavaali 26.–27.3.2018:

OAJ-YSI:n alueelliset piirit:

Keski-Suomi
Lappi
Pohjanmaa
Pohjois-Karjala
Pääkaupunkiseutu
Satakunta
Uusimaa
FSL

OAO:n valtakunnalliset yhdistykset

AO
TOOL
Kokonaan sähköinen vaali 14.3.–27.3.2018:

OAJ-YSI:n alueelliset piirit

Etelä-Savo
Etelä-Karjala
Kainuu
Kanta-Häme
Kymenlaakso
Pirkanmaa
Pohjois-Pohjanmaa
Pohjois-Savo
Päijät-Häme
Varsinais-Suomi

OAO:n valtakunnalliset yhdistykset

AKOL
SKO
SMOL
KSOLLI
KEA
LTOL
YLL

 

http://www.oaj.fi/cs/oaj/Valtuustovaalit%202018.

Käytä äänioikeuttasi!

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista