Luottamushenkilöiden palkkioiden korotuksesta

15.12. 2016

Käsittelimme valtuustossa maanantaina 12.12. luottamushenkilöiden palkkioiden korotuksia, jotka astuvat voimaan ensi valtuustokaudella (1.6.2017 -). Emme siis korottaneet omia palkkioitamme, kuten jotkut virheellisesti luulevat. Palkkioita on edellisen kerran korotettu vuonna 2008.  Jotkut ihmiset ovat kovasti kritisoineet palkkioiden korotuksia. Minusta korotuksiin on ihan aihetta. Kerron esimerkin.

Olen kuulunut neljä vuotta tekniseen lautakuntaan. Kokouspalkkio on ollut alle kolme tuntia kestävästä kokouksesta 100 euroa (bruttona).  Teknisen lautakunnan kokoukset ovat tehokkaita ja kestävät lähes poikkeuksetta alle kolme tuntia, yleensä 2-3 tuntia. Kun palkkiosta maksaa pois verot ja puolueveron, niin jäljelle jää nettona noin 30 euroa. Se ei ole kovin paljon lähes kolmen tunnin kokouksesta ja asioihin ennakkoon perehtymisestä. Esityslista on vuonna 2016 pisimmillään ollut 588 sivua. Keskimääräinen esityslistojen pituus on noin 250 sivua. Ja pelkkä kokoustaminen ei yleensä riitä. Olen näiden neljän vuoden aikana käynyt tutustumassa useisiin rakennuksiin, rakennettaviin teihin, tielinjauksiin, liikennemerkkeihin ja -järjestelyihin ja kaikkeen niihin omalla ajallani ja rahallani, pelkästään sen vuoksi, että ymmärtää asian, josta on tekemässä päätöstä.

Lautakuntien rivijäsenen palkkio on ollut selvässä kuopassa ja sitä on syytäkin nostaa 100 eurosta 150 euroon. Prosentuaalinen korotus voi kuulostaa korkealta, 50 %, mutta varsinainen euromääräinen korotus ei mielestäni sitä ole. Tuntuu, että palkkiojärjestelmä on luotu aikana, jolloin osallistuttiin vain kokouksiin. Nykyisin päättäjänä oleminen tarkoittaa jatkuvaa yhteydenpitoa kuntalaisiin. Viestejä tulee sosiaalisessa mediassa, puhelimitse, sähköpostitse, kasvokkain jne. ja kaikkeen oletetaan vastattavan. Välillä ihmisiltä tuntuu unohtuvan se, että valtuutetut ja lautakuntien jäsenet käyvät suurin osa normaalissa palkkatyössä eivätkä ole päätoimisesti kunnan luottamushenkilönä. Siksi toivotan tervetulleeksi myös sen mahdollisuuden, että jo(i)llakin olisi mahdollisuus hoitaa luottamustointa osa-aikaisesti tai jopa päätoimisesti. Oman palkkatyön ja luottamustoimen hoitamisen yhdistäminen ei ole ihan yksinkertaista.

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista