Lounais-Vantaan koulutilanteesta

15.04. 2016

Kaupunginhallituksella on maanantaina 18.4.2016 käsittelyssään esitys, jossa Hämeenkylän koulu ehdotetaan purettavaksi. Tilalle rakennettaisiin uudisrakennus, jonka kustannusarvio on noin 22 miljoonaa euroa. Päälle tulevat vielä kustannukset vanhan rakennuksen purusta (noin 0,6 miljoonaa), väistötilojen perustamisesta (n. 2 miljoonaa) ja väistötilojen tilavuokra (noin 1,5 miljoonaa/käyttövuosi). Kokonaisuudessaan puhutaan ainakin 30 miljoonasta. Uusi koulu rakennettaisiin näillä näkymin 2020 – 2021.

Tämä on toteutuessaan aivan mielettömän suuri päätös sekä taloudellisesti että pedagogisesti ja uskomattoman iso panostus Lounais-Vantaan kouluihin tässä taloustilanteessa. Asian merkityksellisyyttä voi kukin miettiä, kun ottaa huomioon, että talous- ja velkaohjelmassa määritelty vuosittainen investointikatto on 100 miljoonaa. Vuosittainen veroäyrin tuotto on Vantaalla noin 41 miljoonaa.

Lisäksi tällä hetkellä Lounais-Vantaalla peruskorjataan Pähkinärinteen koulua, jonka remontti valmistuu elokuussa 2016 (budjetti noin 5 miljoonaa) ja suunnitelmissa on Rajatorpan koulurakennuksen purku ja uuden koulun rakentaminen tilalle.

Hämeenkylän koulun tutkimushankkeeseen osallistuvien ulkopuolisten asiantuntijoiden mukaan rakennus olisi vielä teknisesti korjattavissa, mutta sitä riskiä ei kaupunki nyt halua ottaa. On kokonaistaloudellisesti viisaampaa purkaa vanha koulu ja rakentaa uusi.

Hyvä päätös aiheuttaa valitettavasti pulmia käytännön koulutyöhön. Mikäli koulu puretaan ja uusi rakennetaan, niin lukuvuosi 2016-2017 ei varmastikaan ole helppo henkilökunnalle eikä oppilaille. Noin 750 oppilaalle on löydettävä tilapäiset väistötilat lukuvuodeksi 2016 – 2017 ennen kuin pysyvämmät tilaelementtiväistötilat saadaan pystytetyksi Vapaalan aukeelle. Väistötilojen löytäminen niin suurelle joukolle ei ole ihan helppoa. Sivistystoimi on suunnitellut lukuvuoden 2016 – 2017 väistötiloja seuraavasti: Variston opetuspisteessä 1. – 3. –luokat, Pähkinärinteen väistötiloissa 4. – 6. –luokat ja vuosiluokan 9 yleisopetuksen luokat, Martinlaakson koulussa (+ Mercuria + nuorisotila) vuosiluokan 7 yleisopetuksen luokat, Vantaankosken koulussa vuosiluokan 8 yleisopetuksen luokat ja Kilterin koulussa vuosiluokkien 7. – 9. pienryhmäluokat sekä vuosiluokkien 9 erikoisluokkatiloja vaativa opetus.

Minun mielestäni sivistystoimi on tehnyt hyvän suunnitelman. Mutta voihan olla, että suunnitelma vielä muuttuu – se nähdään kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen.

 

Tags

5 Vastausta to “Lounais-Vantaan koulutilanteesta”

  1. Kai Karlsson

    Niin järjellä. Järkeä on yritetty nyt takoa teidän kaaliinne kolmisen vuotta, tuloksetta. Rajiksen koulu puretaan, mihin lapset? Hämiksen koulu puretaan, mihin lapset? 9. luokkalaiset laitetaan samoille pihoille kuin ekaluokkalaiset. Ysiluokkalaiset siis, mopoineen päivineen. Osa vetää röökiä, osa muuten vaan saattaa olla pelottavia hahmoja, isoja jätkiä, pienen ekaluokkalaisen silmin.

    Sekö on nyt se haluttu ja turvallinen oppimisympäristö, jota Vantaa meille tarjoaa? Samaan aikaan Hämevaarasta siirtyy lapset Rajatorppaan. Joka siis on purkukuntoinen. Mihin he siirtyvät? Kilteriin? Martsariin? Uomarinteeseen? Kaivokselaan?

    Eikö näitä isompia olisi voinut siirtää tuonne Mercurian tiloihin? Hehän kulkevat muutenkin pyörillä/mopoilla, julkisella liikenteellä huomattavasti helpommin kuin pienet. Eikö olisi ollut järkevämpää siirtää pienet Tuomelaan, joka soveltuu ala-asteeksi (eikö tämä ole itsestäänselvää) mihin se on tarkoitettukin.

    Järjen ääni ja valo on sammunut demareiden päässä jo aikoja sitten.

    Vastaa
    • Teemu Punkka

      Juuri näin. Tunteella tähän tuntuvat suhtautuvan sivin virkamiehet ja enemmistö päättäjistä, jotka kynsin hampain pitävät kiinni järjettömästä päätöksestä.

      Vastaa
  2. Teemu Punkka

    Jos Ulla haluaa, että järjellä ajatellaan niin Tuomelan koulun käyttöä kannattaisi jatkaa alakouluna eli juuri siinä tarkoituksessa mihin se on tarkoitettu ja mihin se tarjoaa tarvittavat koulutilat turvallisessa oppimisympäristössä 200 lähialueen lapselle. Sitten kun uusi iso yhtenäiskoulu valmistuu joskus 2020 luvun alkupuolella niin tilannetta voidaan tarkastella uudestaan kaupungin kokonaistalouden kannalta. Tuomelan koulun lopettaminen alakouluna on nimenomaan järjenvastainen päätös sekä lasten edun että kaupungin talouden kannalta.

    Vastaa
  3. Sirpa Annala

    Alueen koulutilanteen kartoitus nyt katsotaan onneksi kunnolla ja faktatiedoin.

    Kiitos Ulla, kun kiireistäsi huolimatta vastasit kutsuun ja tulit viime syksynä istumaan meidän keittiönpöydän ääreen. Olimme hyvin skeptisiä mutta jotain tapahtui ja nyt ollaan tässä tilanteessa. Siitä iso kiitos, että lähdit tehokkaasti ajamaan Hämiksen asiaa.

    Toivon, että torstain tilaisuus Kilterissä on muutakin kuin virkamiesten selittelyjä eli asukkaiden kysymyksille annetaan aikaa ja niihin vastataan reilusti.

    Vastaa
  4. Antti Marvia

    Arvoisa Ulla Kaukola,

    Luin hämmästyneenä hiljattain kommenttisi jonka mukaan länsi-vantaan uudessa koulutilanteessa oppilaiden etu on päästä uusiin väistötiloihin, vaikka vieressä on toimiva Tuomelan koulu.

    Muutama vuosi sitten kaupungin ensisijaisena tarkoituksena oli Tuomelan koulun laajentaminen – jonka varmasti muistat! Mikä ihme siitä on nyt tulllut vihattu pakkomielle, josta on päästävä eroon kynsin hampain??

    Tuomela on säilytettävä sen oman lähialueen pienten alakoululaisten turvallisena lähikouluna. On järjetöntä, että seuraavat 5-7 vuotta, kunnes Hämis ja Rajatorppoa on uusittu, kaikki alueen lapset ohjataan väistökouluihin ristiin rastiin ympäri aluetta. Siinäkö sitä seinistä säästetään opetuksen laadusta tinkimättä, kuten valehdeltiin. Miten tämä usean väistötilan käyttö ja opetuksen hajauttaminen voidaan edes logistisesti hoitaa, jos oppilaita ja opettajia pomputetaan rakennuksesta toiseen. Monen lapsen koulumatkakin venyy kohtuuttoman hankalaksi hökyaaltoefektin takia, mm. Vantaankosken ongelmakouluun – eikö sillekin pitänyt tehdä jotain!

    Tuomelan kouluun mahtuu pienin järjestelyin jopa enemmän, kuin sen nykyinen kapasiteetti 200 oppilasta, joten nyt väistötilaseinistä säästämällä jätettään yksi parakki toteuttamatta, ja hyödynnetään ainakin seuraavat 5-7 vuottaa Tuomelaa pysyvänä lähikouluna alueen omille pienimmille koululaisille. EI siis väistökouluna, koska se johtaisi vuosittaiseen lasten pomputteluun paikasta toiseen!!! Hämeenkylän lasten maailma on jo nyt silputtu pakottamalla heidät hajautumaan eri puolilla oleviin kouluihin. Lapset itkevät oppilaaksiottopäätösten tultua ”Miksi minä en pääse Tuomelaan”

    Nyt on ajateltava lasten etua, mikä ei ole sitä, josta kirjoitit!

    Vastaa

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista