Olen yrittänyt vältellä valtuustoaloitteiden tekemistä ja yrittää hoitaa asioita eteenpäin keskustelemalla viranhaltijoiden kanssa. Aina se ei kuitenkaan tuota tulosta. Tässä yksi esimerkki sellaisesta tilanteesta. Tein eilen (27.1.2025) valtuustossa aloitteen, jotta Hämevaarassa sijaitseva lasten leikkipaikka saataisiin aidattua ja siten säästettyä. 38 valtuutettua yhtyi aloitteeseeni. Aloitteeni:
Kahden kaupungin rajalla olevan leikkipaikan säilyttäminen Hämevaarassa yhteistyössä Espoon kanssa
Hämevaarassa Valinkauhantien päässä sijaitsee poikkeuksellinen lasten leikkipaikka: Espoon ja Vantaan raja nimittäin kulkee keskeltä leikkipaikkaa. Leikkipaikka on pieni ja vaatimaton: siellä on hiekkalaatikko, keinut, istuinpenkki, roskis, pieni pelikenttä ja kyläläisten rakentama koristeline. Tämä vaatimaton paikka on jo vuosikymmeniä palvellut alueen lapsiperheitä yhteisenä kokoontumispaikkana. Lähin puisto Vantaan puolella on Pöllökallion leikkipaikka, jonne on matkaa noin kilometri. Espoo on rakentanut uuden pientaloalueen (Talvilinnun alue) Pohjois-Lintuvaaraan aivan Vantaan rajalle. Leikkipuistoa Talvilinnun alueella ei ole, joten myös espoolaiset lapsiperheet käyttävät leikkipaikkaa sulassa sovussa vantaalaisten kanssa.
Huhtikuussa 2024 Vantaan kaupunki ilmoitti, että leikkipaikka on TUKESin nykyisten turvallisuusmääräysten vastainen eikä kaupunki voi myöntää poikkeuslupaa sen säilyttämiseksi. Syynä turvallisuusmääräysten vastaisuuteen on se, ettei leikkipaikkaa ole aidattu.
Hämevaaran ja Espoon Talvilinnun asukkaat keräsivät vuoden vaihteessa kuukauden aikana 178 nimeä leikkipaikan säilyttämisen puolesta. Asukkaat eivät vaadi mahdottomia, vain leikkipaikan säilyttämistä, mikä tarkoittaisi leikkipaikan aitaamista.
Espoon ja Vantaan kaupunginhallitukset ovat parantaneet yhteistyötään ja aloittaneet yhteiset tapaamiset. Jotta yhteistyö ei jäisi vain ylätasolle, voisiko Hämevaaran leikkipaikan aitaaminen ja säilyttäminen olla konkreettinen osoitus kahden naapurikaupungin toimivasta yhteistyöstä, mikäli Vantaalla itsellään ei ole rahaa aidan rakentamiseen ja leikkipaikan ylläpitämiseen?
