Lähtökohdat valtuustotyölle

20.11. 2012

Olin kuulijana ma 19.11. seuraamassa vanhan valtuuston kokousta, jossa päätettiin vuoden 2013 budjetista. Kaupunginhallituksen esitys hyväksyttiin muutoksitta, äänestyksiä kyllä käytiin. Kokous kesti 7,5 tuntia, josta ajasta olin paikalla 5,5 tuntia (klo 16-).

Onneksi moni asia oli muuttunut toukokuusta, jolloin julkaistiin talouden tasapainottamis- ja velkaohjelma. Toukokuussa Pähkinärinteen kirjastoa oltiin lakkauttamassa, ripeän toimintamme ansiosta kirjasto säästyi. Valitettavasti Mikkolan kirjasto lakkautetaan (säästö noin 135 000 e). Demarit esittivät pöytäkirjalauselman, jossa toukokuun loppuun mennessä selvitetään Mikkolan kirjaston tilojen hyödyntäminen asukkaiden käyttöön.

Vähän aikaa sitten näytti vielä siltä, että 300 kouluavustajasta vähennetään 100 (arvioitu säästö oli 2,3 miljoonaa). Kaupunginhallitus säästi avustajat ja valtuusto nuiji päätöksen. Hyvä.

Vanhusten päivätoiminta Havu- ja Myyrasteissa jatkuu. Hyvä.

Ikävää on, että ykkös- ja kakkosluokkalaisten osalta oppituntien määrä vähenee 20 t/vko 19:ään t/vko, A2-kielen aloitustyhmäkoko suurenee 12:sta 18:aan, lasten kotihoidon kuntalisä loppuu yli 1,5 -vuotiailta (säästö noin 1,5 miljoonaa). Luontokoulu saa jatkaa, minun mielestäni sen olisi voinut lakkauttaa.

Lähtötilanne uudelle valtuutetulle ei ole kovin ruusuinen. Menot ovat ensi vuonna noin 1,36 miljardia ja lisälainan tarve noin 40 miljoonaa. Velkaa on jo nyt yli miljardi. Työpaikkojen omavaraisuus on Vantaalla yli 100 %, mutta silti työttömyys on seudun korkein. Syyskuussa Vantaan työttömyysaste oli 8,1 (Helsingin seudulla noin 7% ja koko maassa noin 8,9%). Syyskuussa Vantaalla oli 8 567 työtöntä työnhakijaa ja avoimia työpaikkoja 4 180. Pitkäaikaistyöttömiä on lähes 2 500. Uusi valtuusto saa todellakin pohtia, mistä ihmisille saadaan töitä ja kaupungille verotuloja.

Kaupunginjohtajan tavoitteena oli saada menojen kasvu 1,5 prosenttiin ja investoinnit 95 miljoonaan. Menojen kasvu on ensi vuonna 1,9 % ja investoinnit 100 miljoonaa. Veroprosentti säilyy 19:ssä.

Tässä tosiasioita taloustilanteesta. Mielipiteiden aika on myöhemmin. Ei ole helppo nelisvuotiskausi edessä.

 

 

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista