Vantaalla on krooninen pula lääkäreistä. Kaikilla terveysasemilla on täyttämättömiä vakansseja ja joka viides lääkäri on ostolääkäri, joka on kaupungille jopa kaksi kertaa kalliimpi kuin kaupungin palkkalistoilla oleva virkalääkäri (VS 16.6.). Hoitojonot ovat lääkäripulan vuoksi pidentyneet. Erityisesti Myyrmäessä on todella vaikea saada kiireetöntä aikaa.
Kaupunki on pyrkinyt tekemään kaikkensa houkutellakseen lääkäreitä töihin, mutta eihän se auta, jos halukkuutta työhön ei ole niillä ehdoilla, jotka kaupunki kykenee tarjoamaan. Lääkäreillä ei ole työttömyyttä, joten aina voi valita paikan, jossa etuudet ovat paremmat. Tilanne on kunnille kestämätön.
Jos sairaanhoitajista on pulaa, niin koulutusmääriä nostetaan. Jos varhaiskasvatuksen opettajista on pulaa, niin koulutusmääriä nostetaan. Mutta jos lääkäreistä on pulaa, niin koulutusmääriä ei nosteta. Miksi? Yksi syy on se, että Lääkäriliitto on vahva edunvalvoja ja vastustaa koulutuspaikkojen lisäämistä – näin lääkäreiden palkat pysyvät korkeina ja edut hyvinä. Toisena syynä on se, että koska lääkäreiden kouluttaminen on kallista, niin yliopistot, jotka voivat hyvin itsenäisesti päättää koulutusmääristä, eivät siihen ryhdy, ellei opetusministeriö sitä aktiivisemmin vaadi.
Kun lääkärien koulutusmääriä lisätään, niin lääkäripula vähenee ja palkat ja etuudet asettuvat kohdilleen. Olisikohan jo tullut aika puuttua tähänkin ikuisuusongelmaan?
Kansanterveyslaki astui käytäntöön 1972. Sinä aikana lääkärimäärä on lisääntynyt kuusinkertaiseksi ja lisääntyy edelleen vauhdilla. EU:stakin voi lääkäri tulla helposti töihin Suomeen, kielimuuri ei ole esteenä. Suomen sote ei vain houkuta länsieurooppalaisia.
Ennen tuota aikaa pääsi lääkärin vastaanotolle samana päivänä ilman ajanvarausta ja sairasvakuutus korvasi n. 70% kustannuksista.
Lääkäriliitto ei määrää lääkärikoulutusta. Lääkäriliitto on pelkkä työläisten ammattijärjestö, jonka tehtävä on ajaa lääkärityöläisten etua.
On erikoista, että työväenpuolueen kunnallisvaltuutettu hyökkää ammattiyhdistysliikettä vastaan.
Syyttääkö SDP:n valtuutettu esim.Rakennustyöläisten liittoa asuntojen liian korkeasta hinnasta Vantaalla, koska liitto on muka saanut neuvoteltua liian korkeat palkat rakennustyöläisille?
Lääkäripulaan on jokin muu syy kuin lääkärimäärä. Lääkärikin tosiaan on ihminen ja hänen ei tarvitse mennä kunnalle töihin, jos työolosuhteet ovat surkeat ja surkeammaksi vain muuttuvat.
Itse jäin kirurgin työstä eläkkeelle heti kun se oli mahdollista. Itse kirurgin työtä kaipaan vieläkin, mutta kunnallista työympäristöä en pätkääkään.
Lääkärin työssäni minulla oli yksinkertaisesti liian paljon jäsenkirjalla pätevyyden hankkineita johtajia. Enää ei ole.
Edes rahanahneus ei riitä siihen, että viitsisin enää edes pitää yksityisvasyaanottoa ja käytellä STM:n ym.määräämiä älyvapaita atk-ohjelmia jopa reseptin kirjoittamisessa.
Elän vaimoni palkalla ja nautin pelkästä lomailusta, joten pitäkää sotetunkkinne.
Tosiasiassa valtuutetun kirjoitus oli pelkkää populistista propagandaa, joka osalle ihmisiä kelpaa kuin väärä vitonen.
Tähänpä Vantaan terveyskeskuslääkäri 12.7.21 HS:n yleisön osaston kirjoituksessa vastasi. Voisit lukea kirjoituksen. Arvelen, että terveyskeskuslääkäri on kirjoituksessaan oikeassa: Vantaan poliitikot voisivat halutessaan tämän asian paremmin hoitaa. Mielestäni demareiden pitäisi olla asiassa aloitteellisia, edelleenkin. Tulossa oleva uudistus ei paranna palvelujen laatua, ellei sitä haluta.