Kohti syksyä

19.08. 2013

Tästä se taas alkaa – syksy. Huomenna on teknisen lautakunnan kokous, jossa on esillä mm. joukkoliikenteen linjat elokuusta 2015 eteenpäin, kun Kehärata avautuu. Niistä enemmän pikapuoliin.

Lauantaina vietimme perinteisiä Hämevaaran kyläjuhlia jo seitsemännen kerran. Sunnuntaina käväisin vakoilemassa Kivistön kyläjuhlilla. Siellä puitteet olivat hienot ja paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä oli paikalla: oli apulaiskaupunginjohtajia, kaupunginhallituksen pj ja monia muita.

Hämevaaran kyläjuhlat toteutettiin jälleen kerran täysin talkoovoimin – aluetoimikunnalta saimme kuluihin pienen avustuksen. Puitteet eivät olleet lainkaan niin hulppeat kuin Kivistön uudella Kanniston koululla. Kun mitään sisätiloja ei ole käytössä, ainoa paikka pitää juhlat on vanha pallokenttä, jossa ei ole minkäänlaista katosta ja joka vuosi aina jännitämme, tuleeko sadetta. Nyt meinasi käydä huonosti. Niinpä ”pojat” tekivät jalkapallomaaleista ja pressuista suojia, paikalle kasattiin yksi Keskustan puolueteltta, josta ongelmien välttämiseksi peitettiin tekstit ja muutama muu asukkaiden puutarhakatos. Sähköjä ei ole, ne vedetään aina pitkän pitkillä roikilla lähimmästä talosta.

Mutta oli lapsille ponitalutusta, pikkukakkosen Siina esiintymässä, muurinpohjalettuja,  makkaraa, pussijuoksukisat, ketjupeli ja paljon muuta. Ja vanha radio, jonka avulla saatiin kisakatsomo tai -kuulumo keihäskisan ajaksi. Joskohan kaupungilta rohkenisi kysyä, että saisimme pari kuormallista soraa, ettemme liukastelisi mudassa eivätkä kengät kastuisi.

En kirjoita tätä valituksena. Meillä oli hauskat juhlat – jälleen kerran. Mutta ajattelin pienessä päässäni, että eivät nämä onnen lahjat kaupungin sisällä lainkaan käy tasan. Olen ennenkin kantanut huolta siitä, että vanhat alueet unohdetaan, kun uusiin satsataan viimeisen päälle. Kyllä rahat Pähkinärinteen nuorisotilan vuokraan on jostain löydyttävä.

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista