Hajusteettomuus on huomaavaisuutta

16.01. 2019

Vantaan Sanomat uutisoi (16.1.), että yleisö toivoo kulttuuritapahtumien olevan hajusteettomia. Ihmiset kaipaavat hajusteettomuutta, sillä joka kolmas saa oireita hajusteista – mm. deodoranteista, haju- ja partavesistä, hiuslakoista. Hajusteyliherkkyys vaikuttaa häiritsevästi lähes miljoonan suomalaisen elämään.

Tein vuosi sitten valtuustoaloitteen, että Vantaa olisi hajusteeton kunta. Ehdotin, että kaupunki laatisi sisäiset ohjeet hajusteiden välttämiseksi kaupungin työpaikoilla, kiinteistöissä ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa. Joulukuussa päätimme, että sisäympäristöasioiden ohjausryhmä laatii ohjeet hajusteiden käytön rajoittamiseksi kaupungin toimitiloissa. Tämä on hyvä alku. Toivon, että hajusteettomuus on tulevaisuudessa julkisissa tiloissa sääntö eikä poikkeus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alla linkitettynä kolme aiempaa kirjoitustani samasta aiheesta. Katso myös MTV:n Sääntö-Suomi ohjelma, jakso 10, jossa keskustelen Jussi Heikelän kanssa aloitteestani.

Sääntö Suomi osa 10 (hajusteettomuus alkaa 30 minuutin kohdalta)

Arjen kemikaalit sisäilmaongelmana

Hajusteeton Vantaa – vastaus valtuustoaloitteeseeni

Valtuustoaloite: Hajusteeton Vantaa

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista