Lasten, nuorten, perheiden ja alueiden eriarvoistumisen pysäyttäminen on kuntavaalien tärkein teema.
Kouluissa pitää pystyä tasaamaan oppilaiden perhetaustasta johtuvia eroja ja edistämään sitä, että osaamistasoltaan parhaiden ja heikoimpien oppilaiden välinen ero ei kasva. Juuri Vantaalla tämä on aivan oleellista, koska lähes joka kolmas koululainen on vieraskielinen.
Vuonna 2000 PISA-oppimistulosten ero heikoimmista ja parhaimmista sosioekonomista taustoista tulevien lasten välillä oli yhden kouluvuoden opiskelun verran, vuonna 2020 ero oli kasvanut jo lähes kahteen kouluvuoteen.
Vantaallakin vieraskielinen väestö kasautuu tietylle alueelle, mikä on suuri haaste myös päiväkodeille ja kouluille. Vantaan asuinalueilla vieraskielisten päiväkoti-ikäisten lasten osuudet nousevat nykyisin korkeimmillaan jo lähes 65 prosenttiin. Osuudet ovat näillä alueilla yli viisinkertaistuneet 20 vuoden aikana.
Koulutuksellinen huono-osaisuus ennakoi huono-osaisuutta myös myöhemmin elämässä ja siksi siihen on tärkeä puuttua. Yksi tapa tasoittaa koulujen välisiä eroja on myönteinen erityiskohtelu. Siinä rahoitusta jaetaan tarveperusteisesti. Meidän on syytä keskustella myönteisen erityiskohtelun laajentamisesta. Sillä ei kuitenkaan puututa koulujen eriytymisen syihin, vaan pyritään korjaamaan seurauksia.
Vielä oleellisempaa kuin korjata eriarvoistumisen seurauksia on puuttua siihen, että alueet eivät eriarvoistu. Siihen voimme vaikuttaa mm. kaavoituksella ja asuntopolitiikalla. Meidän on pidettävä huoli siitä, että Vantaan kaikilla alueilla on monipuolista asumista, sekä vuokra-asuntoja että omistusasuntoja ja että ongelmallisiin alueisiin panostetaan enemmän kuin ns. hyviin ja haluttuihin alueisiin. Vantaallakin pitää kyetä tekemään ”myllypurot”. Siihen auttaa houkutteleva rakentaminen, mm. ratikka.