Kirsi-Mari Kallion väitöskirjan mukaan henkilöstö on pettynyt yliopistojen tulosmittareihin. Pahimmillaan mittarit ohjaavat tutkinto- ja julkisutehtailuun (HS 9.1.2014). Samanlainen ongelma on myös ammattikorkeakouluissa, joiden rahoituksesta suurin osa tulee suoritettujen tutkintojen ja vähintään 55 opintopistettä vuodessa suorittaneiden opiskelijoiden määrästä. Rahoituksella tuetaan opiskelijoiden nopeaa valmistumista, mutta unohdetaan tutkintojen sisältö ja laatu. Oppilaitokset tuottavat tutkintoja ja opintosuorituksia senkin kustannuksella, ettei oppimistavoitteita aina kyettäisikään saavuttamaan. Katsotaan läpi sormien.
Opiskelijan suoritettavaksi annettua opintopistemäärää aletaan herkästi pitää myös opettajan työtehokkuuden ja työstä suoriutumisen mittarina, vaikka näiden asioiden ei pitäisi liittyä toisiinsa. Aletaan laskea opettajan ”suorittamien” opintopisteiden määrää, vaikka opettajien pitäisi pitää huoli siitä, että opetuksen laatu säilyy korkeana ja alan oleelliset sisällöt ovat mukana. Koska amkeissa ja yliopistoissa ei ole valtakunnallisia opetussuunnitelmia, on helppo jättää pois ”vaikeita” aineita ja kokonaisuuksia, jotka ovat tärkeitä, mutta joiden suorittamiseen opiskelijalta vaaditaan paneutumista ja ponnisteluja. Ei Suomi tarvitse tutkintoja vaan osaamista.
