Aikuiskoulutuksen alasajo on järjetöntä

02.11. 2014

Työelämä on muutoksessa. Tulevaisuudessa olemme vuorotellen työttömänä, toisen palveluksessa ja työllistämme itse itsemme. Moni meistä joutuu hankkimaan useita ammatteja työuransa aikana. Uusi ammatti vaatii koulutusta. Aikuiskoulutusta.
Ammatillisen aikuiskoulutuksen rahoitusta leikataan kuitenkin 2012-2017 yli 30 % ja ammatillisen lisäkoulutuksen lähes 40 %.
Tilanne on pöyristyttävä. Kenen etua palvelee aikuiskoulutuksen alasajo? Ei kenenkään. Uuden eläkeratkaisun myötä meidän kaikkien tulisi pysyä työelämässä yhä pidempään ja olla yhä tuottavampia. Mikäli valtio ajaa alas aikuiskoulutusta, tarkoittaa se varmasti sitä, että yhä useampi joutuu opiskelemaan uuden ammatin omalla kustannuksellaan. Kaikilla ei ole varaa siihen.

Kuinka on mahdollista, että sosialidemokraatit, joiden olen olettanut olevan koulutuksen puolestapuhujia, hyväksyvät tällaisen kehityksen?

 

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista