Toinen osavuosikatsaus 1.1. – 31.8.2021

27.10. 2021

Käsittelimme Vantaan valtuustossa toista osavuosikatsausta. Tässä oma puheenvuoroni. Halusin tällä kerrralla kiinnittää erityisesti huomiota työttömyyteen.

Puheenjohtaja, valtuutetut 

Osavuosikatsauksessa on paljon asioita, joista voisi puhua, mutta nostan esille yhden erityisen tärkeän asian, nimittäin työttömyyden.  

Ennen koronaa, helmikuussa 2020 Vantaan työttömyysprosentti oli 8,8. Pahimmillaan työttömyysprosentti oli (keväällä 2020) lähes 19 %. Osavuosikatsauksessa ilmoitettu viimeisin työttömyysprosentti heinäkuun lopusta on 15,2 %, mikä on Helsingin seudun korkein ja lähes kolme prosenttiyksikköä korkeampi kuin Suomessa keskimäärin. Pitkäaikaistyöttömyys on yli kaksinkertaistunut vuodessa. Meillä on 6 400 pitkäaikaistyötöntä. Siitä on syytä olla erittäin huolissaan. 

Vantaa on yhdessä Keravan kanssa mukana työllisyyden kuntakokeilussa. On viisasta antaa kunnille enemmän vastuuta työllistämisestä, sillä kunnat viime kädessä maksavat huonosti hoidetun työllistämisen sakkomaksuina. Mutta hieman huolestuin, kun viime viikolla luin Vantaan Sanomista kuntakokeiluun liittyvistä vaikeuksista. Toivottavasti asioihin saadaan parannusta.

Tarvitsemme uusia aktiivisia keinoja työllistämiseen. Pilotti Barona Oy:n kanssa on mielenkiintoinen ja varmasti enemmän kuin tarpeellinen, mutta olisin toivonut asiasta hieman syvempää periaatteellista, poliittista keskustelua. Mutta toivotaan, että pilotti onnistuu ja 750 kuntalaista saa töitä. 

Työttömyyden saaminen laskuun on ehdottomasti oltava tärkein tavoitteemme, sillä varsinkin pitkäaikaistyöttömyyden seuraukset ovat sekä kaupungin talouden kannalta että yksittäisen työttömän elämän kannalta katastrofaaliset. Kiitos. 

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista