Taloussuunnitelmainfo 21.10.2013

21.10. 2013

Valtuustolle esiteltiin 21.10. kaikkien toimialojen talousarviosuunnitelmat. Punaisessa budjettikirjassa on noin 300 sivua ja meillä oli noin viikko aikaa tutustua kirjan sisältöön. Omia kysymyksiäni apulaiskaupunginjohtajille:

Pähkinärinteen nuorisotilasta:

Budjettikirjassa todetaan: ”Nuorisopalveluiden palveluverkoston lähtökohtana on saada uusille alueille monipuoliset nuoriso- ja asukastilat sekä se, että vanhoja alueita kehitetään tasapuolisesti.” (s. 162). Lisäksi ”Nuorisopalvelujen piirin kuuluvien määrä kasvaa kaikissa ikäryhmissä” (s. 159).

Pähkinärinteessä on nuorisotila halvoissa vuokratiloissa, vuokra on 26 000 €/vuosi. Nyt nuorisotila halutaan ahtaa kirjaston kanssa samaan tilaan, niin että kun tällä hetkellä nuorisotilalla on noin 300 m2 ja kirjastolla noin 350 m2, niin siirron jälkeen tiloista on puolet poissa. Mikäli Koivukylän kauppakeskus toteutuu, niin alueen kirjasto ja vapaa-ajantilat muuttavat ulkopuolelta vuokrattaviin tiloihin, joiden vuosivuokra on noin 300 000 € ja sopimukseen sitoudutaan 10 vuodeksi. Pähkinärinteen nuorisotilan vuokrasopimuksen irtisanomisaika on kaksi kuukautta.

Kysymykseni kuuluu: Tämäkö on vanhojen alueiden tasapuolista kehittämistä?

Ammatillisesta koulutuksesta:

Ammatillisessa koulutuksessa keskeyttämisprosentit ovat koko Suomen tasolla korkeat, Vantaallakin vuonna 2012 16 %. Vuonna 2014 tavoittena on 10 %. Kuinka siihen tavoitteeseen on ajateltu päästävän, kun ”ammatillisessa koulutuksessa aloittavien opiskelijoiden ryhmäkokoja suurennetaan ja opetusryhmiä yhdistetään?” (s. 122)

Eduskunta käsittelee parhaillaan lakiesitystä, joka toisi opiskelijahuollon, mm. koulupsykologit kaikkiin II asteen kouluihin. Onko tämä jotenkin otettu huomioon talousarviossa?

Muuta mielenkiintoista apulaiskaupunginjohtajien puheenvuoroista:

Vantaalla on 60 koulua ja 120 päiväkotia. Vantaalla on ollut käytäntönä, että kuntokartoituksia tehdään silloin, kun rakennuksessa on alkamassa peruskorjaus. Kuntokartoitusten tekeminen varmuuden vuoksi on kallista: Arviona voisi sanoa, että yhden koulun kuntokartoitus maksaa noin 50 000 € ja päiväkodin noin 20 000 €. Kaikkien koulujen osalta summa olisi noin 3 miljoonaa ja päiväkotien osalta yli 2 miljoonaa eli yhteensä yli 5 miljoonaa. Lisäksi vanhojen rakennusten kuntoarviot vanhentuisivat nopeasti.

Mikäli pitäisimme varmuuden vuoksi varalla kullakin alueella 400 oppilaan koulun (esimerkiksi vesivahinkoja, homeongelmia tms.) varten, niin vuosikustannus olisi arviolta 700 000 €. Viidellä kaupungin suuralueella kustannus olisi yhteensä yli 3 miljoonaa euroa. Mikäli lisätilaa satuttaisiin jostain syystä tarvitsemaan, nin yksi parakki eli vantaalaisittain paviljonki maksaa noin 400 000 – 500 000 €/vuosi.

Tags

2 Responses to “Taloussuunnitelmainfo 21.10.2013”

  1. Saija Huhtaniitty

    Hyvä Ulla.

    Koska olet ilmaissut huolesi Hämeenkylä/Pähkinärinne alueeen koulupaikkojen riittävyyden suhteen ja olet ilmoittanut perehtyneesi Tuomelan ja Hevoshaan koulujen lakkauttamiseen liittyviin perusteluihin niin hyvin kuin kykenet, niin haluan esittää sinulle muutaman kysymyksen viitaten kirjoitukseesi ”Taloussuunnitelmainfo 21.10.2013”.

    1.Millä perustein valikoituvat peruskorjattavat koulut, jos ensiksi tehdään päätös peruskorjauksesta ja sitten vasta tehdään kuntokartoitus? Onko mahdollista, että tässä järjestyksessä toimien ei kouluja korjata tarpeen mukaisessa järjestyksessä?

    2. Varalla pidettävän koulun vuosikustannuksen on arvioitu olevan 700 000 eur. Onko Vantaan koulut keskimäärin niin huonossa kunnossa, että virkamiehet ovat arvioineet ko kustannuksen? Vai onko tuo 700 000 eur se summa, jonka tyhjillään oleva lakkautettu koulu maksaa kaupungille vuodessa?

    3. Onko mielestäsi niin, että Vantaan kaikki 60 koulua vaatisivat kuntokartoituksen? Vai riittäisikö, että aloitettaisiin niistä vanhemmista ja huonokuntoisimmista kouluista? Eihän nuoret rakennukset voi olla yhtä akuutin kuntokartoituksen tarpeessa, kuin esim 1980-luvulla rakennetut? Vai onko syytä epäillä, että nuoret koulut on rakennettu huonosti? Kaikkia ei kaiketi tarvitse kuntokartoittaa yht aikaisesti eikä vuosittain. Oletko todella perehtynyt tuohon mitä kuntokartoituksesta kirjoitat?

    4. Kirjoitat, että yksi paviljonki maksaa 400-500 teur vuodessa. Sisältyykö tuohon hintaan käyttökustannukset? Paljonko kuluu rahaa, ennen kuin paviljonki on halutulla paikalla käyttökunnossa? Kuinka monta oppilasta yhteen paviljonkiin mahtuu?

    5. Kuinka monta paviljonkia tarvitaan lähivuosina Hämeenkylä/Pähkinärinne alueella, jos terve Tuomelan koulu vuonna 2016 suljetaan ja tontti kaavoitetaan ja sitten 2017 aloitetaan Pähkinärinteen koulun remontti? Paljonko tuolloin on kassassa rahaa siitä säästöstä joka saadaan Tuomelan koulun lakkauttamisella? Eihän vain ole tulossa Tuomelan koulun lakkauttamisesta lisälaskua johon tarvitsee etsiä uutta rahaa?? Mistä siinä vaiheessa säästetään, henkilökunnasta, lapsista vai remontista joka kohdistuu terveyteen?

    Terveisin
    Saija Huhtaniitty
    Linnainen, Vantaa

    Vastaa
    • ullakaukola

      1. Koulujen kuntoa seurataan koko ajan ja pienempiä korjauksia tehdään jatkuvasti. Jokaisessa talousarviossa on aina varattu rahaa ”pieniin”, yllättäviin korjauksiin (Pähkinärinteen koulussa on korjattu nyt kesän putkivuotoa ja hieman laajemmin ja paremmin kuin olisi ollut tarvekaan). Mutta vasta sitten, kun koulussa päätetään tehdä isompi remontti, tehdään täydellinen kuntoarvio. Näin olen ymmärtänyt. Tilakeskus tuntee kaikki Vantaan koulut, minä en. Uskon heidän asiantuntemukseensa siinä, että koulujen korjaukset laitetaan oikeaan kiireellisyysjärjestykseen.

      2. Noin 700 000 euroa/koulu olisi se summa, jonka yhden koulun varallapito tyhjänä maksaisi. Näin ymmärsin.

      3. En ole rakennusinsinööri enkä tiedä kaikkea kuntokartoituksesta. Olin itsekin vaatimassa aluksi kaikkien koulujen kuntokartoitusta, mutta eihän meillä oikeasti ole sellaiseen varaa eikä siinä olisi ihan järkeäkään, koska kartoitukset vanhenisivat ennen kuin kaikki koulut ehdittäisiin korjata ja kartoitukset saisi tehdä uusiksi. Sitä en tiedä, onko uudet koulut rakennettu huonosti vai hyvin, mutta jotakin kertoo varmaan uutinen Mäntsälästä, jossa kesällä valmistunut koulu joutuu suureen remonttiin:
      http://yle.fi/uutiset/kesalla_valmistunut_koulu_heti_remonttiin_mantsalassa/6898283

      4. Paviljongin hinta tuli esille taloussuunnitelmainfossa, jossa sitä apulaiskaupunginjohtaja Lehto-Häggrothilta kysyttiin. Rahaa kuluu sitä ennen varmasti perustuksiin yms. Espoossa mietitään Tapiolan alueella parakkeja/paviljonkeja ja jos niihin tarvitaan vesi ja viemäri niin kustannukset nousevat.

      5. En osaa vastata enkä usko, että kukaan muukaan osaa.

      Vastaa

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista