Opettajien lomautukset

24.08. 2014

Lokakuussa 2013 kirjoitin opettajien lomautuksesta. Etsin vanhan kirjoitukseni, joka on jälleen ajankohtainen, koska tuoreimpien uutisten mukaan 25 kuntaa olisi lomauttamassa opettajiaan. Lomautukset koskevat noin 4 000 opettajaa ja sen myötä kymmeniätuhansia lapsia.

Kuntatyöntekijöiden mielestä opettajat voisi lomauttaa viikonloppuna.

Vuoden 1992 tulopoliittisen kokonaisratkaisun yhteydessä on sovittu, että opettajia ei voi lomauttaa kesällä. Kuntatyönantaja (KT) yritti silloin ajaa päätöstä, että opettajat voisi lomauttaa paitsi lukukausien aikana myös kesällä, jos taloudellinen tilanne sitä vaatii. Keväällä 1993 Inarin kunta lomautti opettajiaan, minkä vuoksi OAJ jätti kanteen työtuomioistuimeen (TT). TT päätti, että Inarin kunta on rikkonut tehtyä sopimusta lomauttaessaan opettajia kesän aikana. Tämä päätös sitoo osapuolia tänäkin päivänä.

Jos opettajan voisi lomauttaa kesäksi, lainsäädännön pitäisi mahdollistaa myös muiden työntekijöiden lomauttaminen vuosiloman aikana. Opettaja ei ole kesällä töissä, joten opettajaa ei voi kesällä lomauttaa. Opettajaa ei myöskään voi lomauttaa joululomalla, pääsiäislomalla tai urheilulomalla, jolloin koulutyö on keskeytynyt.

Vanhemmat, eläkkeellä olevat opettajat tai muut vastaavat eivät myöskään voi tehdä kouluissa vapaaehtoistyötä sijaistamalla palkattomasti opettajia. Jos oppilaille sattuisi jotakin, palkaton sijainen olisi vastuussa kaikesta. Palkaton sijaistaminen on kotiopetukseen rinnastettavaa toimintaa eikä kunnan järjestämää opetusta.

Helsingin Sanomien juttu opettajien lomautuksesta viikonloppuisin

Työtuomioistuimen päätös opettajien lomauttamisesta kesällä

 

 

 

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista