Onnistunut tarina kuntavaikuttamisesta – case Myyrmäenraitti

05.10. 2020

Tässä on tarina, joka lähti liikkeelle halustani puolustaa jalankulkijoiden oikeuksia. Miettikääpä, kuinka moni rakentaja uskaltaisi sulkea moottoritien muutamaksi vuodeksi ja ilmoittaa autoilijoille, että etsikää reittinne muualta – ei kukaan. Jalankulkijoiden kohdalla näin voidaan tehdä. Myyrmäen raitti on nimittäin jalankulkijoiden moottoritie, Myyrmäen läpi kulkeva pääväylä.

Olen kirjoittanut tämän tarinan vaiheittain. Yrittänyt täydentää aina jokaisen uuden käänteen jälkeen. Mielenkiintoista olisi julkistaa myös kaikki käymäni kirjeenvaihto, mutta sen en katso olevan eettisesti oikein.

Paalutorin ympäristössä Myyrmäessä rakennetaan tulevina vuosina paljon. Siksi on aivan oleellista huolehtia siitä, että jalankulkijoille aiheutuu rakentamisajan poikkeusjärjestelyistä mahdollisimman vähän haittaa.

Vaihe 1:

Kaikki lähti siitä, että tapasin lauantaina 26.9. Paalutorilla kymmeniä vihaisia kuntalaisia, koska Myyrmäenraitti oli suljettu aidoilla Paalutorin parkkipaikan alueella. Missään ei kerrottu, kuinka päästä läpi. Hyväjalkaiset kiersivät puiston kautta, mutta huonojalkaiset ja rollaattorilla kulkevat eivät tienneet, mitä tehdä. 

Kaupungin ja rakentajien on ymmärrettävä jalankulkijoiden tarpeet ja rajoitteet ja laadittava kunnon suunnitelmat rakentamisajan poikkeusjärjestelyistä. Siksi tämä kirjoitus Vantaan Sanomiin.

https://www.vantaansanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/3125081

Vantaan Sanomat 3.-4.10.2020
Raitti oli suljettu eikä jalankulkijoille ollut mitään ohjeita poikkeusreiteistä. Kuva la 26.9.2020

Vaihe 2:

Otin heti lauantaina 26.9. yhteyttä kaupunkiin ja kerroin ongelmat.

Joitakin ”parannuksia” kyltitykseen tehtiin viikon aikana.

Näin ”selkeä” ohje oli paikalla ma 28.9.2020

Vaihe 3:

Kävin su 4.10. videoimassa Myyrmäen ”järjestelyjä” uudelleen (kuvissa 5.10., jolloin latasin videot YouTubeen). Aika onnettomalta ne vielä vaikuttivat. Ihmiset tulivat juttelemaan ja kysyivät, olenko minä se, joka kirjoitti mielipidekirjoituksen. Sanoivat, että olen täysin oikealla asialla ja kannustivat jatkamaan.

Myyrmäen raitilla Paalutorin pohjoispuolella 4.10.

Raittia pohjoiseen kohti Myyrmannia 4.10.
Myyrmannin luona matkalla Myyrmäenraittia pohjoiseen 4.10.
Kiertotie aseman kautta 4.10.
Esteetön reitti on pitkä ja mäkinen 4.10.
Kilterin koulun luona matkalla kohti Myyrinkotia 4.10.
Näyttää suurelta kyltiltä vain kamerassa. Todellisuudessa pieni paperi vihreässä aidassa ja tekstikin osittain väärinpäin. 4.10.
Näin ”tyylikkäitä” työmaakylttejä 4.10.
Tämäkö riittää tiedotukseksi? Teipattuja A4:sia. 4.10.

Vaihe 4:

Etenin monella rintamalla: Laitoin viesejä kaupungin virkamiehille. Kirjoitin Firan toimitusjohtajalle, annoin juttuvinkin HS:ään ja Vantaan Sanomille, kirjoitin tämän nettisivujutun, jonka jaoin Twitteriin. Ei kestänyt kauankaan, kun rakennusliike Fira vastasi minulle – ja missäpä muualla kuin Twitterissä. Katso kuvat alla.

Tiistai 6.10.2020
Tiistai 6.10.2020

Vaihe 5:

Fira sai luvan Paalukylänpuiston läpi menevän polun rakentamiseen ja pisti toimeksi. Puiston läpi menevä tie alkoi valmistua.

Tältä näytti torstaina 8.10.
Torstaina 8.10.
Torstaina 8.10.

Vaihe 6:

Perjantaina 9.10. polku oli valmis. Kiitos Firalle nopeasta toiminnasta.

Valmis polku. Fira toi pari penkkiäkin. Perjantai 9.10.

Vaihe 7:

Tein ”liikennelaskennan” polulla: lauantaina 10.10. kävin laskemassa, kuinka moni ihminen kulkee polulla. Klo 13-14 polkua kulki 462 ihmistä. Tunnin aikana!

Kulkijoiden laskentaa lauantaina 10.10.

Vaihe 8:

Keskiviikkona 14.10. polulla oli valot.

Valot saimme ke 14.10.

Vaihe 9:

Torstaina 15.10. kokoonnuimme Firan Olli Hatakka, Wandaksen Tomi Puikkonen ja minä pohtimaan, jospa saisimme puistoon jouluvalot. Siitä lisää myöhemmin.

15.10. jouluvalojen suunnittelua Wandaksessa

Vaihe 10: Jätin valtuuston kokouksessa 19.10 2020 valtuustoaloitteen jalankulkijoiden paremmasta huomioon ottamisesta rakennustöiden aikana. Linkki valtuustoaloitteeseeni:

http://www.ullakaukola.fi/?p=2447&preview=true&_thumbnail_id=2437

Vaihe 11: Paalukylänpuiston reitin talvikunnossapito on varmistunut ma 19.10. Loistavaa

Vaihe 12: Opasteet, joiden olisi pitänyt olla kunnossa jo puolitoista kuukautta sitten alkavat vihdoin tulla paikoilleen. Tosin niistä puuttuu vielä Paalukylänpuiston läpi menevä reitti.

20.10.2020

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista