Haluatko Tikkurilasta ratapihan?

24.02. 2020

Päärata Helsingistä Tampereen ja Oulun kautta Tornioon on Suomen tärkein rata. Se on tukossa ja huonokuntoinen ja siksi se on korjattava. Vaihtoehtoina ovat joko lisäraiteet tai täysin uusi ratalinjaus Riihimäeltä Tampereelle. Se, kumpaan vaihtoehtoon päädytään, ratkeaa suunnitteluvaiheessa.

Valtio on perustamassa Suomi-Rata-hankeyhtiön, joka suunnittelee pääradan korjauksen. Suunnittelukustannukset välillä Helsinki Tampere ovat kokonaisuudessaan 150 miljoonaa. Valtio osallistuu kustannuksiin 51 %:lla ja 26 mukana olevaa kuntaa ja kaupunkia 49 %:lla. Vantaan osuus on 11,1 miljoonaa. Suunnittelu kestää 11 vuotta ja rakentamaan päästään 2030-luvulla.

Lentorata

Pasilan ja Keravan pohjoisosan välille suunnitellaan lisäraiteiden sijaan tunnelissa kulkevaa ns. lentorataa. Lentorata on noin 30 km pitkä, kaukoliikenteelle suunnattu ratayhteys. Lentoradan rakentamiskustannukset ovat noin 2,6 miljardia.

Lentorata on Vantaan kannalta parempi ratkaisu kuin lisäraiteet välillä Pasila-Kerava ja siksi sen suunnittelussa tulee olla mukana. Liikennevirasto teki Pasila-Kerava välin lisäraiteiden aluevarausselvityksen kaksi vuotta sitten. Vantaan osalta se on melkoisen karua luettavaa. (Liikenneviraston suunnitelmia 2/2018)

Rekolanpuro siirretään, Lumon parkkitalo puretaan

Riippumatta siitä, olisiko raidepari läntinen vai itäinen, niin muutokset olisivat melkoisia. Rekolanpuro, joka on mm. meritaimenen lisääntymispaikka pitäisi siirtää uomastaan. Hiekkaharjussa pitäisi purkaa rakennuksia, Koivukylässä asema, Korsossa purkaa Lumon parkkitalo, katkaista Urpiaisentie, Saviolla olisi purettava Klondyke-talo, Tikkurilassa neljä toimistorakennnusta. Liityntäpysäköintialueet poistuisivat kokonaan tai osittain Hiekkaharjussa, Tikkurilassa ja useissa paikoissa Helsingin puolella.

Vantaan kannalta lentorata on tärkeä, jotta voimme kehittää pääradan varren kaupunginosia. Lisäraiteet Pasilan ja Keravan välillä aiheuttaisivat meille suuria menetyksiä, koska keskusta-alueitamme jäisi ratojen alle ja junat vain pyyhältäisivät ohitse.

Pääradan linjaus ratkeaa suunnittelussa

Lentoradan jälkeinen päärata Tampereelle voidaan toteuttaa joko uutena ratalinjauksena tai kehittämällä nykyistä rataa Riihimäen ja Tampereen välillä. Se, kumpi on mahdollista ja järkevää, ratkeaa suunnitteluvaiheessa. Hankeyhtiö tuottaa molemmista vaihtoehdoista esiselvityksen. Selvitysten valmistuttua yhtiön omistajat päättävät yhtiökokouksessa, kumpi vaihtoehto suunnitellaan rakentamisvalmiuteen saakka.

Mikään vaihtoehto ei lopeta nykyisen pääradan liikennettä. Kun saamme kaukoliikenteen kulkemaan lentoaseman kautta, niin lähiliikenteelle vapautuu lisää raiteita. Lentorata ja pääradan kehittäminen ovat Vantaalle tulevaisuushankkeita ja siksi niiden suunnittelussa on oltava mukana.

Lentoradan vuosihyödyistä (11,7 M€) suurimmat kohdistuvat laskelman mukaan Vantaalle (4,8 M€), Riihimäelle (2,3 M€), Lahteen (1,6 M€) ja Helsinkiin (0,7 M€) (Lähde: Suomi-Radan laajemmat taloudelliset vaikutukset – Laskelma radan kehittämisvaiheiden kasautumishyödyistä)

__________________________________________________________

Lentorata ei ole voinut tulla kenellekään yllätyksenä, sillä valtuusto on mm. 28.1.2019 hyväksynyt lausunnon MAL2019-suunnitelmasta, jossa vahvennetusti todetaan:

”Vantaa mahdollistaa omilla toimenpiteillään valtion valtakunnallisten hankkeiden toteuttamisedellytyksiä. Näistä keskeisin on varautuminen Lentoradan toteuttamiseen.”

Linkkejä:

Tampere-Helsinki -ratakäytävän laajemmat taloudelliset vaikutukset

Ihmisten on päästävä junaan, nykyistä päärataa on parannettava (Holm-Tyynilä, Taloustutkimus Oy 2/2020

LVM: Valtio ja kunnat sopuun suurten raidehankkeiden edistämisestä (Tiedote 14.2.2020)

Helsingin Uutiset 15.3.2019

YLE 5.4.2019

MAL2019-lausunto (valtuuston hyväksymä)

Rekolanoja

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista